Sairaanhoitaja Hanna Heikkilän työpäivä alkaa vauhdikkaasti. Hoitoon tuodaan pahat ruhjeet saanut nuorukainen ja leikkaussalia aletaan pikaisesti valmistella. Nyt ei kuitenkaan olla oikeassa sairaalassa vaan pohjoishelsinkiläisellä teollisuusalueella Syke-sairaalasarjan kuvauksissa. Ulkoapäin vaatimattoman hallin uumenista paljastuu kokonainen sairaalamaailma.

– Tämä on kokopäivätyö. Olen mukana käsikirjoitusvaiheesta kuvauksiin varmistamassa, että kaikki näyttää kuvitteellisessa sairaalamaailmassa niin todelliselta kuin vain on mahdollista, medic-konsulttina Syke-tuotannossa työskentelevä Heikkilä kertoo.

Syke on suosittu myös alan ammattilaisten keskuudessa ja palautetta tulee, jos näyttelijälääkärit pitävät instrumentteja väärin, jos tippapullosta ei tipu mitään tai jalkansa katkaissut roolihahmo ei muista aristaa kipukohtaa oikeaoppisesti.

– Vahdittavaa riittää. Näyttelijöistä ei tule näyttelemällä lääkäreitä, vaikka he nopeasti asiat omaksuvatkin. Myös käsikirjoituksessa saattaa alkuvaiheessa olla asioita, jotka eivät ole kuvauksissa toteutettavissa. Niitä sitten muokataan, Heikkilä sanoo.

Potilastarinat vaativat taustatyötä

Vuodesta 2014 esitetyn sarjan joka jaksossa on yleensä kaksi potilastarinaa. Käsikirjoittajat keräävät tarinoita lääkäri- ja hoitajakonsulteilta, netistä, lehdistä ja omista kokemuksista.

– Potilastarinoita varten tehdään taustatyötä, niitä ei keksitä omasta päästä. Toki tarinat kirjoitetaan draamalliseksi sarjaa varten, mutta uskottavuuden vuoksi potilastarinoissa on aina hyvä taustatutkimus alla, sarjan käsikirjoittajatiimissä viisi vuotta työskennellyt Anne Prokofjeff kertoo.

Tarinoita vaihdellaan mysteeritapauksista liikuttaviin ja hauskoista traagisiin. Suurimmat juonenkäänteet, jännitteet ja konfliktit juonitaan jo ideointivaiheessa.

– Tarinat pyritään kertomaan polilla, koska olemme sairaalasarja, mutta vaihtuviakin kuvauspaikkoja jonkin verran jaksoihin mahtuu. Etenkin ensihoidon tarinoissa niille onkin paljon käyttöä, Prokofjeff sanoo.

Käytössä 41 erilaista tekoverta

Sykettä kuvataan syksystä kevääseen lähes taukoamatta. Paikalla on päivän kuvausohjelmasta riippuen kymmeniä ihmisiä. Isossa roolissa ovat muiden muassa maskeeraajat, joiden käsissä jakson potilaat muuntuvat niin kolariuhreiksi kuin palovammapotilaiksikin.

Sykkeessä tarvittavat sisäelimet, ihot ja irtoraajat valmistetaan silikonista. Silikonia kuluu kuukaudessa reilut kolme kiloa. Tekoveriä maskitiimillä on 41 erilaista, jokaiselle on oma käyttötarkoituksensa. Viimeisimpänä uutuutena tehostemaskeeraaja Julius Sepponen on rakentanut elektronisen veripumpun, joka soveltuu erityisen hyvin sellaisiin Sykkeen leikkaussalikohtauksiin, jossa halutaan ylläpitää runsasta verenvuotoa kuvauksissa pidemmän aikaa.

– Tavoite on aina, että katsoja voi keskittyä juonenkäänteisiin ja antaa tarinan viedä. Ei siihen, että asiat näyttävät epäaidoilta. Omat aitoushaasteensa toki aiheuttaa se, että leikkaussalitorsolla ei ole verenkiertoa. Mutta ei sekään katsojalle näy, Heikkilä sanoo.

Myös suurin osa leikkaussalissa käytetyistä laitteista on täysin toimivia ja oikeita. B. Braunin laitteita sarjassa on useita.

– Lääkäri konsultoi, mitä laitteita operaatio tai hoito vaatii, ja ne kirjoitetaan sen mukaan kohtauksiin. Joskus erikoislaitteita ei ole mahdollista saada, jolloin siinä tapauksessa tarina kerrotaan niin, ettei laitteita tarvitse näyttää, Prokofjeff sanoo.